maanantai 29. lokakuuta 2012

Harjoittelija harjoittelee harjoittelulta palaamista

Uusi jakso pyörähti koulussa käyntiin mallikkaasti ja tästä eteenpäin myös blogissani saattaa mahdollisesti alkaa olemaan enemmän elämää.
Viime aikainen hiljaiselo valmistuneiden tuotteiden saralla johtuu siitä, että olin harjoittelussa Kuopion Taitokeskuksella. Puuhattuani 8 tuntia tekstiilien kanssa milloin mitäkin, ei kotiin tullessa ollut heti ensimmäisenä himona tarttua puikkoihin/koukkuun/ompelukoneeseen tai mihinkään muuhunkaan työvälineeseen, jota oli kuluneen päivän aikana heilutellut harjoittelun merkeissä.

Itse harjoittelu oli erittäin antoisa ja toi valtavan määrän itseluottamusta, kokemuksia ja onnistumisen iloja.
En ala julkaisemaan tietyistä syistä kuvia tai tietoja tekemistäni malleista, mutta erään henk.koht. tilaustyön kuvan voin tähän teille laittaa makusteltavaksi.
Antakaa anteeksi, tämä otos on roiskaistu häthätää ei niin laadukkaalla, mutta sitäkin rakkaammalla kännykkäkamerallani.


Koukutut kintaat, tilaustyö, syksy 2012

Syysloman aikana ehdin jo verryttelemään sormiani sitten omien puuhailujeni parissa, joten kuvamateriaalia uusista tuotoksista on tuloillaan, pysykääkin siis kuulolla! ;)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kovaa, pehmeää ja kiltti

Keväällä valmistunut Hard'n'Fluffy- laukkusarja pääsi kuvattavaksi eräänä kesäisenä päivänä Saaran toimesta. Samoilla liukkailla kuvasimme myös aikaisemmin valmistuneen kiltin ja sporranin käyttäjänsä itsensä päällä.
Koska olen aikaisemmin ehtinyt kertoilemaan pääpiirteittäin ainakin laukkusarjasta, siirrymme pitemmittä puheitta suoraan aurinkoisiin kuviin.

Kaikki kuvat: Kuvaaja Saara Elina




Malli: Juha-Pekka Riihelä


Psst! Mikäli tykkäät viettää aikaasi katsellen mukavia ja mielenkiintoisia kuvia, suosittelen vierailua Saara Elinan blogiin!





Häälaukku

Kuten lupailin, raotan nyt hiukan totuuden verhoa ja kerron viimeisimmästä merkittävämmästä projektistani.
Toimeksiantona oli suunnitella yksilöllinen häälaukku morsiammelle. Suunnittelu- ja valmistusprosessista ei juuri ole erikoisempia kerrottavia, joten en lätise tässä joutavia, vaan läväytän kuvat valmiista tuotoksesta, olokeepa hyvät!
Kirjekuorilaukku, tilaustyö, kesä 2012

Laukkua koristaa satiininauharuusu ja helmet sekä paljetit.
Sisälle mahtuu naisen selvitytymispaketti: huulipuna, peili, kännykkä ja pankkikortti.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Linkkivinkki ystäväisille!

Kesä on hujahtanut ohi aivan luvattoman nopeasti ja blogi on tuntunut viettävän hiljaiseloa ja uusia projekteja ei tunnu valmistuvan. Tosiasiassa kirjoittaja on ollut laiskalla päällä, eikä ole jaksanut päivittää sivuaan. Nyt teen pyhän lupauksen ja vannon ihan näin julkisesti, että otan itseäni niskasta kiinni ja julkaisen tulevina päivinä kuvia valmistuneista töistä.

Sitä odotellessa heitän tutustumisen arvoisen linkin muuan herran blogiin. Nähtävissä on mm. jäätävän hienoja maalauksia ja silmiä hiveleviä koruja. Olen kuullut myös huhuja, että ko. herrasmies ottaa vastaan tilaustöitä edellämainittujen artikkeleiden lisäksi myös tatuointien saralla. Kyseessä on siis melkoinen moniosaaja. Käykääs siis klikkailemassa itsenne osoitteeseen: http://jalometallia.blogspot.fi/ ja mikäli kiinnostaa tutustua tekijän kotisivuihin, suunnistakaa tänne: http://jpriihela.com/ . Naatiskelkaa, por favor!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Hajalla

Hiljaiselon katkaistakseni hölisen nopeasti keväällä valmistuneesta näyttelytyöstäni.


 "Hajalla"-tekstiilitaideteos, koulutyö, 2012
Styrox, puuvilla, siirtokuva

Teokseni sisälsi 18 kpl 16cm x 16cm kuutioita ja 8 kpl 8cm x 8cm kuutioita. Yhden pikkukuution sisällä oli lisäksi kulkunen, joten varsinkin näyttelyä koottaessa kilinä oli välillä aikamoinen. Kuutiot ovat irtonaisia ja muodostavat yhdessä taiteilijan omakuvan.

Edellisessä jaksossa olin laukkuja tehdessäni vannonut tekeväni tästä eteenpäin teoksia, jotka eivät vaadi käsinompelua. Toisin kuitenkin kävi ja voinkin kertoa, että 26 kuution kiinniompeleminen käsin ei ollut niitä hauskimpia urakoita.

Muutama muukin käsityö on valmistunut ja repullinen meneillään olevia projekteja odottaa tekijäänsä (kuten hyvän käsityöläisen toimenkuvaan kuuluu), mutta näistä tarinoin teille jokin toinen päivä.

Sitä odotellessa voitte tsekkailla Korpiklaanin uuden videon, Rauta.
Olokeepa hyvät, tsau!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Piposta asiaa

Vaikka tämä blogi on tarkoitettu omille hengentuotoksilleni, on pakko poiketa tavoistani ja hehkuttaa jotain ihanaa.


Pöllöpipo!!
Luokkakaverini valmistaa übercooleja trikoopipoja, ja olen varma, että kyseinen kankaanpala tulee vielä juurtumaan päänahkaani tämän kevään aikana. Parasta tässä on se, että näitä saa eri väreissä. Ehkä vaihtelun vuoksi tulen hommaamaan vielä violetin tai vaikkapa limenvihreän yksilön.

Ja jottei homma mene nyt aivan muiden hehkutukseksi, niin heitän tähän loppuun vielä jotain omaakin.
Villasäärystimet ovat 7 veljestä ja yläreunaa somistaa satiininauha hyvinkin yllättävässä värissä. 

Jälleen kerran on vedettävä pää pensaaseen näiden kuvien takia. Lupaan, siis MINÄ LUPAAN vielä ottaa edustavempia kuvatuksia näistä. Siihen asti tyytykää ja pärjätkää.. Hähäh.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Villaa, niittiä, pvc:tä

Jotta joskus olisi mahdollista päivittää blogia edes suhteellisen reaaliajassa, on yritettävä pysyä ajan tasalla myös vanhojen töiden muistelun aikana. Tässä siis kaksi niin uunituoretta tuotosta, ettei tämän edustavampaa kuvaa valitettavasti vielä tällä hetkellä löydy.

Kyseessä on koulutyönä toteutettu Hard'n'Fluffy-laukkusarja.
Suurempi on A3-lehtiön sisuksiinsa imaiseva käsiveska. Kuva ei ole armollinen tälle yksilölle, vaan hävittää lähes täydellisesti laukun etupuolella komeilevat 13 rottaniittiä. Laukku itsessään on huovutettu ja sitä ryhdittää laukun kiertävät pvckaistaleet.

Jotta sarja olisi sarja, piti tietysti laukulle tehdä kaveri; juhla- sellainen. Kirjekuorilaukussa on niin ikään käytetty huovutettua villalankaa ja pvc:tä.

Hard'n'Fluffy-laukkusarja, koulutyö, kevät 2012

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Valmistuneita töitä, osa 2

On aika jälleen päivitellä blogia esitellen valmiita töitä.
Suurin osa alla olevista töistä on arkisia ja omalla ajalla (lue: Salkkareita katsellessa) tehtyjä tuotoksia. Tästä syystä en luettele kaikkien töiden valmistumisvuosia.

Malli: oma
Koko: nainen
Lanka: Novita 7 veljestä

Malli: oma
Koko: mies
Lanka: Novita Nalle, kaksinkertaisena

Olen värjäillyt kokeiluluontoisesti lankoja, mutta kerät ovat jääneet pyörimään lähes käyttämättömänä. Tässä kuitenkin valko-vihreä lanka pääsi vihdoin puikoille ja testattavaksi.

Rastapipo
Malli: oma
Koko: aikuinen
Lanka: Novita 7 veljestä

Olen aina valitellut lapasten puuttumista. Totuus on kuitenkin tämä, mutta käytän näistä vain yksiä, joten vika saattaa olla enemmänkin allekirjoittaneen korvien välissä.

Puh-kassi, 2011
Malli: Craftster

Kierrätyskassit, 2011
Malli: oma

Koulun varastoja siivotessa löysin palan esirippukangasta, jonka tiesin heti taipuvan kahdeksi kassiksi.

Inlen musta kaniini, koulutyö, 2011


Loppukevennyksenä kangasmerkki, jonka olen tehnyt ehkä 18-vuotiaana. Kuten arvata saattaa, kyseessä on Sawottaren omakuva.





sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Valmistuneita töitä, osa 1

Näin ensimmäisen päivitykseni kunniaksi voisin pitää pienen esittelyn töistä, joissa olen mielestäni onnistunut erityisen hyvin.


"Pink Noise", koulutyö, syksy 2011

"Pink Noise" on kaksiosainen seinävaate, johon inspiraatiota on imetty erittäin voimakkaasti konemusiikista. Teoksen tarkoituksena on tomuttaa vanhat mielikuvat niistä maanläheisistä väreistä väkerretyistä, raskaista ryijyistä, joita on totuttu näkemään useimmiten suurien tupien hirsiseinillä.

Sporran, tilaustyö, kesä 2011

Kuvan sporran (lue: kalukukkaro) syntyi tilaustyönä Tuska Open Air 2011 reissulle. Materiaalina on vuosikymmeniä orella kuivunut vasikan nahka.



Stay!-koiranpetisarja, koulutyö, kevät 2011

Stay!- petisarja idea syntyi lemmikkieni osoittaessa selkeän puutteen sisustuksessa. Oikeanpuoleisen pedin suunnittelussa käytin ensimmäisen kerran musiikkia apuvälineenä, ja totesin metodin erittäin toimivaksi.

Koiran villahaalari, talvi 2011

Kuvan villahaalari oli tekaistava mittarin näyttäessä yllättäen -30 astetta, jotta perheemme nakupelle tarkenisi nauttia ulkoilmasta muutenkin kuin ikkunan läpi tuijotellen.


Nahkatakki pikkukoiralle, kesä 2011

Nakupellemme kyllästyi olemaan ulkoillessa alipukeutunut, joten käynnistin ompelukoneen ja kyhäsin kirpparilta löydetyistä nahkapaloista pikkuruisen rotsin. Nyt olemme lenkkeillessä erittäin katu-uskottava parivaljakko.

KukaMitäMiksi?

Sawotar.
Käsityöblogi.
Halu esitellä taitojaan.

Lyhyestä virsi kaunis, mutta noin tarkemmin kerrottuna:

Tekstiilimuotoilun koulutusohjelmaa Kuopion Muotoiluakatemiassa eteenpäin räpiköivä neiti-ihminen tahtoo kertoa muille, mitä on saanut näperreltyä.
Carnival Of Bizarre tarjoaa metallinkatkuisen vaihtoehdon normaaleille käsityöblogeille.
Tuotoksissani pyrin kuvastamaan omaa näkemystäni ympäröivästä maailmasta, mutta syvemmin en ala mielensopukoitani valottamaan.

Puheenaiheet kevyet, musiikki raskas.